040 588 98 47 toimisto@vinha.net
Etsitkö Eeposta? SIIRRY EEPOKSEEN

Esitysten iloa – pitkästä aikaa!

20.06.2022 | Blogi, Sara

Juuri päättynyt lukuvuosi oli jälleen kerran ainutlaatuinen. Tällä kertaa ainutlaatuisuus johtui siitä, että pääsimme pitkän tauon jälkeen järjestämään aivan tavallisia esityksiä – yleisön edessä!

Syksyllä 2021 Vinhan oppilasnäytös Karkkilassa oli ensimmäinen Karkkilasalissa todella pitkään aikaan: edellisen kerran oppilaat tanssivat lukuvuosiesityksen merkeissä Karkkilassa syksyllä 2018. Lukuvuoden 2019-2020 Karkkilan oppilasnäytöksen oli tarkoitus koittaa keväällä 2020, mutta tiedämme kaikki, mitä tuona keväänä tapahtumille kävi. Lukuvuoden 2020-2021 esitykset toteutettiin videointeina – hieno kokemus sekin! Ja sitten vihdoin, marraskuisena lauantaina syksyllä 2021, keräännyimme Karkkilasaliin katsomaan oppilaita esiintymässä lavalla. Se tuntui uskomattomalta! 

Kevät 2022 tarjosi meille oikein esityskauden. Uuden Lohjan toimipisteen myötä oppilasnäytösten määrä nimittäin kasvoi ja esityspaikkoihin tuli mukaan Laurentius-sali!
Kevään ensimmäiset näytökset tanssittiin kuitenkin Nummelassa huhtikuussa. Tuolloin esiintyivät Vihdin ja Nummelan ryhmät. Moni oppilas oli ensimmäistä kertaa lavalla tanssimassa, ja jännitys tuolloin oli käsinkosketeltavaa. Näytökset menivät upeasti ja katsojia oli mahtavasti.


Lohjan esitykset koittivat heti toukokuussa Laurentius-salissa. Ja salihan oli upea! Oppilaat esiintyivät ihanasti ja runsas yleisö eläytyi esityksiin hienosti. 

Lukuvuosinäytösten jälkeen oli vielä yhden esityksen aika, kun Karkkilasalissa järjestettiin toukokuussa Lopputyöt ja Omat tanssit -esitys. Siinä lopputyön tehneet oppilaat esittivät kauniit, hiotut työnsä. Heidän lisäkseen lavalle pääsivät oppilaat, jotka olivat tehneet oman tanssin kevään aikana. Omia tansseja esitettiin 1-3 hengen kokoonpanoilla, ikähaitari esiintyjillä oli kahdeksasta vuodesta ylöspäin. Näytös oli täynnä ilahduttavia esityksiä. Oli hieno nähdä, miten rohkeita oppilaat ovat! 


Nyt kannattaa ottaa Vinhan Instagram-tili seurantaan, sillä sinne on ajastettu kesän ajaksi paljon esityskuvia. Vinhan löydät Instasta nimellä @tanssiopistovinha

Ihanaa kesää kaikille! 

 

Muut artikkelit:

Urban vs. Hip hop

Tervehdys ja hyvää alkavaa kautta! Toivottavasti oppilailla, kotijoukoilla, Vinhan henkilökunnalla ja teillä muilla blogin lukijoilla on ollut ihana kesä ja olette nauttineet olostanne. Syksyn tanssitunnit pyörivät ja toiminta on käynnistynyt uudessa toimipisteessä...

lue lisää

Opistosihteeri