040 588 98 47 toimisto@vinha.net
Etsitkö Eeposta? SIIRRY EEPOKSEEN

Mitä sinulle kuuluu?

07.01.2022 | Blogi, Jonna

Kuten moni jo tietää, tanssiopiston teemana on tänä vuonna yhteinen ympäristö. Se, miten pidämme huolta luonnosta ja eläimistä. Meille Vinhassa teema on käsittänyt myös laajemmin ympäristön ja toiset ihmiset. Ilmastoasioihin on runsaasti konkreettisia vinkkejä: kierrätys, joukkoliikenne, kotimaisuuden suosiminen yms! Mutta mitä vinkkejä ihmisten väliseen ympäristöön on? Olen itse lähtenyt toteuttamaan teemaa kiinnostumalla toisten kuulumisista.

Tanssitunneilla tanssitaan, totta, mutta usein tanssitunneista käytetään aikaa myös kuulumisten vaihtamiseen. Kuluneen syksyn aikana olemme usein tunneillani käyneet kuulumiskierroksen, jossa jokainen saa kertoa vuorollaan yhden kivan asian omasta viikostaan. Kivoja asioita ovat olleet muun muassa hyvä kouluruoka, kaverin synttärijuhlat tai yökyläily sukulaisilla. Toisinaan on saanut olla avuksi pikkusisarukselle tai tanssitunti on viikon paras asia. Joskus kivan asian keksiminen on ollut haastavaakin ja tällöin on saatettu jakaa joku ikävämpikin tapahtuma. Yhdessä jaettu huoli on usein kevyempi kantaa.

Koen tärkeäksi käyttää tuntien aluista aikaa tanssitunnille saapumiseen. Saavumme paikalle kouluista, kerhoista ja töistä – toisinaan rauhassa tulevaa tuntia fiilistellen ja välillä hiki hatussa alkulämmittely jo tehtynä! Jokainen tulee tunnille omasta arjestaan ja luomme yhdessä yhteisen ilmapiirin alkavalle tunnille. Pienempien oppilaiden kanssa lorutellaan ja kannustetaan muita tanssikavereita ja isompien oppilaiden kanssa tunnit alkavat usein yhteisellä alkulämmittelyllä.

Kuulumisten kysyminen ei tietystikään ole vain tanssituntien asia. Kannustankin vaihtamaan kuulumisia tanssikavereiden kanssa myös pukuhuoneessa odotellessa tai oppilaiden vanhempien kesken lapsia hakiessa. Joskus pienikin kiinnostuminen toisten kuulumisista voi olla jollekin valon pilkahdus omassa arjessa. Myös yhdessä jaettu ilo on tuplasti ihanampi. Muistetaan siis jatkossakin olla kiinnostuneita lähellä olevien kuulumisista ja pidetään yhdessä huoli toisistamme!

Ihanaa alkavaa vuotta kaikille kaikille ja kysellään kuulumisia myös tänäkin vuonna!

 

Muut artikkelit:

Urban vs. Hip hop

Tervehdys ja hyvää alkavaa kautta! Toivottavasti oppilailla, kotijoukoilla, Vinhan henkilökunnalla ja teillä muilla blogin lukijoilla on ollut ihana kesä ja olette nauttineet olostanne. Syksyn tanssitunnit pyörivät ja toiminta on käynnistynyt uudessa toimipisteessä...

lue lisää

TanssiopistoVinha