Blogi
Kestävästi tanssia
Viime vuosikymmenten aikana kestävyyshaasteet ovat kasvaneet maailmanlaajuisiksi. Yksi suurimmista haasteista on jatkuvan kasvun tavoittelu. Jotta tulevilla sukupolvilla on samanlaiset mahdollisuudet kuin nykyisillä, on tärkeää lisätä kestävää toimintaa jokaisella...
Kohti Tulevaisuutta!
Tervetuloa aloittamaan lukuvuotta 2024-2025! Alkavana tanssivuonna teemamme on Tulevaisuus! Tulevaisuutta on huominen, ensi syksy tai aika sadan vuoden päässä. Tulevaisuus voi jännittää tai innostaa, ja tulevaisuuteen liittyy usein odotuksia ja toiveita - ehkä...
Esitysten iloa – pitkästä aikaa!
Juuri päättynyt lukuvuosi oli jälleen kerran ainutlaatuinen. Tällä kertaa ainutlaatuisuus johtui siitä, että pääsimme pitkän tauon jälkeen järjestämään aivan tavallisia esityksiä - yleisön edessä! Syksyllä 2021 Vinhan oppilasnäytös Karkkilassa oli ensimmäinen...
Meidän meri Tanssin talossa
Toukokuussa olimme 5- ja 6-vuotiaiden oppilaitteni kanssa esiintymässä Tanssin talossa Helsingissä Suomen tanssioppilaitosten liiton 40-vuotisjuhlanäytöksessä. Mukana oli 19 oppilasta kolmesta eri ryhmästä. Meitä opettajia oli minä ja Varpu, lisäksi tärkeitä...
Unelma tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnittelu aloitettiin Tanssiopisto Vinhassa noin viisi vuotta sitten. Tanssiopistossa havahduttiin siihen, että tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnittelu olisi periaatteessa pitänyt aloittaa jo muutamaa vuotta aikaisemmin ja asia...
Lempeydestä
Kuvittele, että alusta jolla olet on pehmeä. Niin pehmeä, että siihen painautuu kehosi jälki. Anna hengityksesi syventyä ja hidastua aavistuksen. Pysähdy hetkeksi. Hengitä rauhassa sisään ja ulos. Joku toinen pysähtyi myös lukiessaan tätä samaa tekstiä. Saitte kokea...
Yhteinen ympäristö -teema näkyy ja kuuluu tunneilla sekä tulevissa esityksissä
Talvinen tervehdys! Tuntuu että kevätkausi on vasta päässyt aluilleen, mutta ajatus on kuitenkin jo tulevissa Yhteinen ympäristö -esityksissä. Huhti- ja toukokuussa Lohjan, Vihdin ja Nummelan toimipisteiden oppilaat pääsevät esiintymään pitkän odotuksen...
Mitä sinulle kuuluu?
Kuten moni jo tietää, tanssiopiston teemana on tänä vuonna yhteinen ympäristö. Se, miten pidämme huolta luonnosta ja eläimistä. Meille Vinhassa teema on käsittänyt myös laajemmin ympäristön ja toiset ihmiset. Ilmastoasioihin on runsaasti konkreettisia vinkkejä:...
Urban vs. Hip hop
Tervehdys ja hyvää alkavaa kautta! Toivottavasti oppilailla, kotijoukoilla, Vinhan henkilökunnalla ja teillä muilla blogin lukijoilla on ollut ihana kesä ja olette nauttineet olostanne. Syksyn tanssitunnit pyörivät ja toiminta on käynnistynyt uudessa toimipisteessä...
Tanssi tanssi taidetta – kuulumisia tanssiopistolta ja tietoa taiteen perusopetuksesta
Hyvää alkavaa lukuvuotta 2020-2021! Viime lukuvuosi oli koronapandemian myötä vaiheikas, ja nyt katsomme uteliaina tulevaan. Alkanut lukuvuosi tulee olemaan erilainen kuin edellinen, ja jälleen ainutlaatuinen. Viime vuoden jatkuvassa muutoksessa pandemia vaati samaan...