Kuvittele, että alusta jolla olet on pehmeä. Niin pehmeä, että siihen painautuu kehosi jälki. Anna hengityksesi syventyä ja hidastua aavistuksen. Pysähdy hetkeksi. Hengitä rauhassa sisään ja ulos.
Joku toinen pysähtyi myös lukiessaan tätä samaa tekstiä. Saitte kokea hetken pehmeyttä. Niin minäkin kirjoittaessani tätä tekstiä. Lähtiessäni miettimään, mistä haluaisin kirjoittaa mieleeni tuli ensimmäisenä sana lempeys. Tähän maailmanaikaan tarvitaan kovuuden vastapainoksi lempeyttä. Lempeydessä on jotain pehmeää, mukavaa, turvallista. Kenties hitautta, jopa pysähtyneisyyttä.
Ajattelen, että lempeys on suhtautumistapa tai olotila, josta käsin voi tarkastella itseään ja ympäristöään. Teemme itsen ja ympäristön tarkastelua jatkuvasti tanssitunneilla.
Missä asennossa kehoni on?
Miten kehoni liikkuu?
Mitä toiset tanssijat tekevät?
Mille liike tuntuu?
Mille ylipäänsä tuntuu?
Ärsyttääkö, naurattaako, tylsistyttääkö tai ilahduttaako? Onko hiki?
Paistaako ikkunasta aurinko?
Mille musiikki kuullostaa?
Lempeän suhtautumisen avulla voi antaa kokemuksille ja ajatuksille tilaa niin, että arvostelu vähenee ja kokemukset itsessään pääsevät esille.
Lempeys ei mielestäni suinkaan tarkoita sitä, että kaikki asiat täytyisi vain hyväksyä sellaisinaan. Jos kärkitossun sisällä varpaaseen sattuu, ei kivulle kannata yrittää alistua vaan ottaa tossu pois jalasta ja hoitaa varvasta sen tarvitsemalla tavalla. Tai jos joku sanoo sinulle jotain ilkeää, ei sitä tule kuitata lempeästi hymyillen vaan kertoa että ”Hei, tuo ei tuntunut hyvälle”. Lempeys auttaa suhtautumaan ikäviltä tuntuviin tapahtumiin tietoisemmin. Lempeä suhtautuminen itseen auttaa huomaamaan ikävän tunteen kärkitossun sisällä olevassa varpaassa kenties aikaisemmin ja ihon rikkoutuminen estyy. Lempeä suhtautuminen toiseen voi auttaa ymmärtämään hänen ikävää olotilaansa, mikä purkautuu ilkeinä sanoina ja saada kysymään: ”Harmittaako sinua jokin?”
Jokasella meistä on oma sietoikkunamme sille, minkä verran ikäviä olotiloja tai tapahtumia siedämme. Tanssiopisto Vinhassa on lempeä, mutta tavoitteellinen ote tanssin opettamiseen. Uuden harjoittelemisen ja oppimisen äärellä ei aina ole mukavaa eikä asiat aina heti onnistu vaikka haluaisi. Sietoikkunaa ei tule rikkoa, mutta ikkunankarmeja voi koittaa pehmustaa. Toivon jokaisen sietoikkunan rajapinnoille pehmeyttä ja lempeyttä! Oppiminen on monivaiheinen prosessi, jossa lempeyden paikalle kutsuminen voi useinkin auttaa.
Osalla tanssiryhmistä on esitysharjoitukset jo käynnissä. Tuntien ulkopuolella opettajat suunnittelevat kuumeisesti esityksien koreografioita, puvustuksia, kuuntelevat esitysmusiikkeja kerta kerran jälkeen, suunnittelevat valot ja muut visuaaliset tekijät, organisoivat puvustusten muokkaukset, hoitavat tiedotusta oppilaille ja huoltajille. Tunneilla oppilaat harjoittelevat ja kenties myös suunnittelevat koreografiaa, siihen tarvittavaa tanssitekniikkaa, ilmaisua, paikkoja ja niiden vaihtoja, opettelevat kuulemaan ja tuntemaan musiikin kohdat. Taustalla tapahtuu vielä paljon muutakin ja kaikki tämä valmistaa yhteen päivään, jolloin jokainen toivoo olevansa terveenä ja eikä karanteenissa!
Mikä paine ja jännitys tästä kaikesta voikaan syntyä! Sopiva määrä jännitystä auttaa keskittymään ja olemaan hetkessä läsnä. Kun sydän meinaa kiireessä hakata liian kovaa ja hengittäminen unohtua, pysähdy hetkeksi.
Kuvittele jälleen, että alusta jolla olet on pehmeä. Niin pehmeä, että siihen painautuu kehosi jälki. Anna hengityksesi syventyä ja hidastua aavistuksen. Tunnetko lempeyden?
