040 588 98 47 toimisto@vinha.net
Etsitkö Eeposta? SIIRRY EEPOKSEEN

Oikean musiikin metsästysretkellä

13.01.2020 | Blogi

Kuuntelin joululomalla tiiviisti musiikkia, luurit korvilla. Muutenkin tykkään musiikista, mutta nyt etsinnässä oli joku juuri oikeanlainen musiikki Vinhan esitysryhmän kevään tunneille. Sitä oikeanlaista musiikkia on vaan välillä niin kovin vaikeaa löytää. Mikä olisi jotain ihanan inspiroivaa, mutta myös tarttuvaa, kutkuttavaa, innostavaa ja silti jotain mihin ei kyllästyisi toistojen määrän lisääntyessä. Ja tietysti vielä jotain sellaista, joka olisi sopivaa ja soveliasta opetuskäytössä.

Yksi näkökulma opettajuuteen ja taidekäsitykseen onkin siinä, että mietin tarkkaan, minkälaista musiikkia tunneillani ja ohjaamissani esityksissä soitetaan. Usein käytän etenkin alle kouluikäisten tunneilla instrumentaalimusiikkia, mutta monesti laulettukin musiikki on paikallaan. Silloin pitää kuunnella tarkasti, kiroillaanko kappaleessa, saati että ovatko sanat muulla tavoin halventavat tai kyseenalaiset? Lipsahduksiakin toki käy, ja joku nykytanssiryhmäni takavuosina joutui aina kuuntelemaan ohjeitani samassa kohtaa rullaussarjan musiikkia – minun kun oli pakko peittää yksi kyseenalainen kohta, jonka huomasin vasta tuntitilanteessa. Itseä tilanne lopulta jo vähän naurattikin, kun muistuttelin joka tunti hengityksestä kohdassa, jossa asia ei ihan suoraan olennainen ollutkaan.
Musiikki onkin usein koko koreografian lähtökohta. Innostun rytmeistä, melodioista ja dynamiikoista ja alan tuntea musiikin liikkeenä kehossani. Koreografia voi kuitenkin syntyä monesta muustakin eri lähtökohdasta. Esimerkiksi tässä esitysryhmän tulevassa tanssissa ajatus on lähtenyt liikkeestä, liikelaaduista ja niin kuin Vinhan teemaankin kuuluu – kuvasta. Valmiiseen palettiin tuntuikin haastavalta löytää oikea musiikki, joka sanelee lopputuloksen muodosta tosi paljon.


On jo kymmenen vuotta siitä, kun teimme muutaman Vinhan opettajan kanssa tanssisoolot ja kokosimme niistä illan. Oma sooloteokseni Nimim. Rapu -74 oli tarina sokkotreffeistä ja se syntyi kokonaan tarina edellä. Liikkeet rakentuivat hiljalleen puolituntiseksi kokonaisuudeksi. Tanssiani kuvasi Favela Vera Ortiz.


Mikä sitten tekee liikkeestä tai irrallisista askelkuvioista tanssia? Jo kävely tai paikallaan oleminen voi olla tanssia, mutta kaikki kävely tai paikallaan oleminen ei sitä tietenkään ole. Ja onko kaikki tanssiminen taidetta? Onko taiteelle määritelmää ja vaatimuksia? Ja ovatko tanssitunneilla tehdyt koreografiat taidetta?
Minulle taide on suuri ja vaikuttava sana. Uskon, että kävely ja paikallaan oleminen muuttuu tanssiksi ja taiteeksi silloin, kun niiden taustalla on jokin ajatus ja tarkoitus. Niiden ei toki tarvitse välittyä katsojalle sellaisina kuin taiteilija ne kokee. Ja vaikka taiteilijalla itsellään olisikin ajatus, ei taidetta tarvitse kokea tai ymmärtää niinkuin taiteilija on ne ajatellut. Joskus taiteen kohdalla voi olla olennaisempaa jättää katsoja, kuulija tai kokija vain hämmentyneeksi.
Huomaan kuitenkin, että itselleni tarve ymmärtää taitaa olla perustavaa laatua oleva asia. Haluan ymmärtää, joskus väkisinkin, sen, mitä koen ja vasta sen myötä kokemus muuttuu minulle merkitykselliseksi. Ymmärtäminen sitten toki merkitsee meille jokaiselle eri asiaa. Tanssin kohdalla minulle riittää ihan eri asiat kuin jollekin toiselle. Vastaavasti huomaan itse hämmentyväni kuvataiteen edessä herkemmin, mutta nykyisin ymmärrän sen liittyvän enemmän minuun kuin taiteeseen itsessään.
Tuntuu ihan raikkaaltakin aika ajoin pöyhiä omaa taidekäsitystään, ja sen jälkeen muovata sitä omaan taideopettajan taidekäsitykseen. Opettajana olenkin mielestäni vastuussa siitä, että oppilaillani on mahdollisuus ja rakennuspalikoita oman taidekäsityksen muovaamiseen. Kaikki, mitä tunneilla teemme, ei ole taidetta. Joskus on olennaisempaa opetella askelkuvioita, rytmejä ja muodostelmia, ja hyväksyä se, että sekin on tärkeää. Mutta paljon olemme tekemisissä taiteen, sen ilmaisun, katsomisen ja kokemisen kanssa.


Samojen asioiden äärellä olen ollut jo pitkään. Vuonna 2003 ohjasin puolituntisen tanssiesityksen Ilotus, jossa pohdittiin pysähtymistä, tyhjää tilaa ja kohtaamista. Kuva on itse ottamani. Odottamisen pohdinnasta tuli tanssitaidetta ja kävimme esittämässä teosta jopa Venäjällä asti. Näkyykö muuten kuvassa ketään tuttuja?

Kirjoittaessani tätä tekstiä on reilu viikko siihen, kun näen Vinhan oppilaiden omia koreografioita lopputöiden ja muiden omien tanssien muodossa. Mielenkiinnolla odotan tätä kokemusta ja vähän uteliaanakin mietin esitysten suhdetta taiteeseen.
Ja se oma prosessini sitten, onnistuinko joululomalla musiikkivalinnassani esitysryhmän suhteen tällä kertaa, se taidetaan punnita ensimmäisen kerran torstaina esitysryhmän ensimmäisellä tanssitunnilla. Kaikkien muiden nähtävänä ja kuultavana työn tulos on huhtikuussa Vinhan kevätesityksissä.


Milla

Muut artikkelit:

Kevät

Huhtikuussa voi aistia kevään tunnun ilmassa. Huh! Pimeä talvi ja maaliskuukin on jo selätetty. Nyt uskaltaa jo alkaa odottaa kesää — Se on oikeasti taas tulossa. Mutta ei hätäillä, jäädään hetkeksi kevääseen. Pidän keväästä. Se herättää mielen talvihorroksesta ja...

lue lisää

TanssiopistoVinha