Itse rakastan tanssinäytöksiä, kaikkea niissä. Siis ylipäänsä sitä kuhinaa, jännitystä ja teatterilla olemista, mutta myös näytösten ja lavaharjoitusten aikataulutusta, esitysjärjestysten tekemistä, tiedotteita, esitysvaatteiden etsimistä… Ja erityisesti koreografioiden suunnittelua ja harjoittelua. Aina se ei kuitenkaan ole helppoa. Päänvaivaa voi aiheuttaa ainakin sopivan musiikin löytäminen, itse liikkeiden keksiminen, kuvioiden sommittelu tai ylipäänsä esityksen teeman keksiminen.
Minulla on aina pyrkimyksenä tehdä esitys, joka sopii koko ryhmälle ja sen jokaiselle tanssijalle niin, että jokainen saisi näyttää osaamisensa omalla tasollaan. Joskus tulee kuitenkin tehtyä virhearviointeja esityksen vaikeusasteessa oppilaille. Yleensä siis olen tullut suunnitelleeksi liian vaikeita koreografioita. Harjoittelun alkuvaiheessa tämä on helppo korjata muuttamalla liikkeitä tai rytmiä hitusen helpompaan suuntaan. Joskus olen kuitenkin optimistisesti ajatellut, että “kyllä tämä tästä, harjoitellaan vaan, niin tulee onnistumaan”, mutta viikkojen kuluessa ja esityksen lähestyessä vasta tajunnut, että oli liian suuret suunnitelmat. Silloin esitys on tullut liikkeellisesti valmiiksi, mutta viimeistely on jäänyt vähäiseksi.
Joskus harjoitusprosessissa on aiheuttanut haasteita, jos useampi oppilas ryhmästä on vuorotellen kipeänä tai matkoilla vuorotellen juuri aktiivisimpana harjoitteluaikana. Silloin harjoittelu ei edisty yhtä nopeasti, koska joka tunti pitää opettaa uudestaan edellisen tunnin asia poissaolleille. Muiden voi myös olla hankala hahmottaa poissaolevia tanssijoita. Tanssi on ryhmäharrastus ja jokaisen läsnäolo on tärkeää, kun harjoitellaan yhteistä esitystä.
En muista kertaakaan, että esitys olisi ollut liian aikaisin valmis, joten olenkin todennut, että harjoittelua ei voi aloittaa liian aikaisin. Aina nimittäin löytyy viilattavaa ja hiottavaa, ja jos kaikki olisikin tehty, niin myös “valmista” koreografiaa voi vielä muokata. Itse tykkäisin tehdä tätä paljon, mutta usein oppilaat eivät enää haluaisi muutoksia 🙂 Olen myös oppinut, että kannattaa kokeilla ja syöttää oppilaille vaikeimmat osiot ensin, jotta niihin voi tarpeen tullen tehdä muutoksia ja jotta niiden harjoitteluun on eniten aikaa.
“Tää on ihan helppo!” totesi taannoin oma 4-vuotiaani esitystanssistaan. Samaa olen kuullut myös tanssitunneilla pieniltä ja isommiltakin oppilailta: “Me osataan tää jo”. Lausahdukset ovat aivan totta. Esitystanssin kuuluukin olla helppo, koska siinä näytetään se, mitä jo osataan. Todennäköisesti tanssitunnilla harjoitellaan vaikeampiakin asioita, mutta niitä ei välttämättä kannata vielä ottaa esitykseen mukaan. Esitystanssin tulee olla helppo, jotta oppilas oppii sen niin varmaksi, että pystyy esittämään sen myös yleisön edessä. Sen tulee olla niin helppo, että esiintymistä ei horjuta, jos joku oppilas sattuu olemaan kipeänä joistakin harjoituksista. Tai opettaja.
Toki esitystanssi saa, ja sen olisi hyväkin, tuntua alun opetteluvaiheessa vaikealta ja siinä saa olla haasteita oppilaille. Sitten kun liikkeet ja koreografia on opittu, se muuttuu helpommaksi. Opettelun jälkeen tanssia harjoitellaan – tehdään monia toistoja, jotta kaikki oppivat muistamaan, mitä tapahtuu ja missä järjestyksessä. Liikkeisiin lisätään ilmaisua. Lopuksi vielä hiotaan – varmistetaan laskuja, oppilaiden tilallisia suhteita, liikkeen ja katseen suuntia, ilmeitä… Tämän kaiken jälkeen esitystanssi varmasti tuntuukin helpolta ja hyvä niin, koska silloin esiintyessä näyttämöllä yleisön edessä voi vaan nauttia, kun ei tarvitse miettiä, mikä liike seuraavaksi tulee. Mielestäni esiintyminen, ja ylipäänsä tanssi, ei ole pelkästään liikkeiden suorittamista, vaan myös eläytymistä.
