Pinja Poropudas
Opettaja
Opetus lukuvuonna 2024-2025:
Tanssitaiteen maisteri (tanssijantaide)
Puh. 040 194 2085 (ma)
pinja@vinha.net
Pinja on aloittanut Vinhassa tammikuussa 2021.
”Tunneillani on rento ja turvallinen ilmapiiri, jossa jokainen voi harjoittaa baletin liikekieltä omasta kehostaan ja liiketaustastaan käsin. Koen tärkeäksi tuoda tanssin riemua ja onnistumisen hetkiä kaikille oppilailleni. Luova tutkiminen ja liikkeeseen heittäytyminen kulkevat rinnakkain tekniikan opettelun ja vahvistamisen kanssa. Kannustan oppilaitani omaääniseen ilmaisuun ja oman tanssijuuden löytämiseen. Itselleni mielikuvien kanssa työskentely on ollut erittäin antoisaa ja sovellan sitä myös omassa opettamisessani.
Aloitin tanssitunnit kolmevuotiaana ja hurahdin saman tien tanssin maailmaan. Tanssiessani tunnen olevani kotona ja samalla aina vaan uusien maailmojen äärellä. Tanssissa minua kiehtoo erityisesti ilmaisunvoima, mielikuvituksellisuus, vuorovaikutuksellisuus ja alati uuden oppiminen.
Opettamisen lisäksi toimin freelance-tanssijana ja esiintyjänä.”