040 588 98 47 toimisto@vinha.net
Etsitkö Eeposta? SIIRRY EEPOKSEEN

Tanssi kuvassa – kuva tanssissa!

12.08.2019 | Blogi, Varpu

Uusi tanssivuosi on starttaamassa ja tänä lukuvuonna 2019 – 2020 Vinhassa tanssitaan Tanssi kuvassa! –teeman ympärillä. Lähdin itsekin miettimään miten lukuvuoden teemaa voisi lähestyä alle kouluikäisten opetusryhmieni kanssa ja päädyin suunnittelemaan syksyn alun tanssitunnit kesälomamuistokuvien ympärille. Huomenna selviää miten suunnitelmat toimivat ja minkälaisia tansseja kesälomamuistokuvista saadaan aikaiseksi, kun ryhmäni aloittavat tanssivuoden Siirilässä.

Seuraavassa kuvassa, joka on viime syksyn Tanssi väreissä! –näytöksen Sininen hetki –esityksestä, on mielestäni onnistuttu hienosti vangitsemaan liikkeen tuntu.

Liikkeen kuvaamisesta taideteoksissa on kirjoitettu Serlachius –museon nettisivuilla seuraavasti:

Taideteoksissa kuvataan usein liikettä, vaikka esimerkiksi maalauksissa sitä ei varsinaisesti olekaan. Liikkeen kuvaamisessa ja esittämisessä onkin kyse mielikuvan luomisesta. Oikeasti aihe ei liiku, vaan se on kuvattu ”pysäytyskuvana” teoksen kaksiulotteisella pinnalla. Liikkeen vaikutelma luodaan teokseen kuvallisten elementtien ja tilan suhteiden muuttumisen avulla.

( http://www.serlachius.fi/fi/kouluille/taidekoulu/liike/ )

 Myös tämän lukuvuoden esitykset on tarkoitus rakentaa Tanssi kuvassa! –teeman ympärille ja marraskuussa näemmekin Vihdissä millaisista kuvista opettajat ja oppilaat ovat inspiroituneet esityksissä. Viime viikolla ideoimme tapaamisessa opettajien kanssa erilaisia lähestymistapoja Tanssi kuvassa! –teemaan ja muutamia esitysideoitakin heitettiin ilmoille.

Lukuvuoden aikana järjestetään oppilaille Vinha tanssikuvakilpailu, johon oppilaat voivat  osallistua valokuvaamalla tai piirtämällä tanssia. Lisää tietoa tanssikuvakilpailusta lukuvuoden aikana, mutta jo nyt on hyvä hetki alkaa harjoittelemaan ja tutustumaan tanssin kuvaamiseen ja taltiointiin.

Vinkkejä liikkeen kuvaamiseen

 Olen jo muutamana vuotena toteuttanut jonkun tanssiryhmäni kanssa keväällä tanssivideo -projektin. Videon on mahdollistanut yhteistyö pikkuveljeni Ilmarin kanssa ja hänen videoeditointiharrastus ja -taidot. Tanssi kuvassa! –teema mahdollistaa myös tanssielokuvan ja liikkuvan kuvaan tutustumisen ja käyttämisen tunneilla. Tänäkin vuonna on tarkoitus toteuttaa tanssivideoprojekti tällä kertaa alle kouluikäisten ryhmien kanssa. 

Tässä linkkit edellisten keväiden tanssivideoihin:

 Kevät 2019
Karkkilan Nyky 2 –ryhmä

ART, RAT, TAR

 Kevät 2018
Nykytanssin syventävä –ryhmä

Haunting

 Kevät 2017
Vihdin Nyky 1+2 -ryhmä

Yhteyksiä

 Tämä Tanssi kuvassa! –lukuvuosi tulee olemaan omalta kohdaltani erilainen aikaisempiin verrattuna, kun opetusryhmiä ei ole kovin montaa ja minut löytää useammin Vinhan toimistolta. Toimin tanssiopiston rehtorina Saaran olessa äitiyslomalla. Innolla odotan mitä tuleva lukuvuosi tuo tullessaan!

 Tanssin täyteistä vuotta kaikille!

-Varpu

Muut artikkelit:

Kohti Tulevaisuutta! 

Tervetuloa aloittamaan lukuvuotta 2024-2025! Alkavana tanssivuonna teemamme on Tulevaisuus! Tulevaisuutta on huominen, ensi syksy tai aika sadan vuoden päässä. Tulevaisuus voi jännittää tai innostaa, ja tulevaisuuteen liittyy usein odotuksia ja toiveita - ehkä...

lue lisää

Kesätyöntekijöiden kuulumiset

Kesätyö Tanssiopisto Vinhassa Lohjan toimipisteessä Moi! Olemme Vinhan 2024 kesätyöntekijät Sofia ja Olivia ja kerromme meidän kesätyökokemuksestamme Vinhalla. Kesätyömme alkoi perehdytyksellä, missä saimme tarvittavia tietoja ja pääsimme suunnittelemaan ensimmäistä...

lue lisää

Esitysten iloa – pitkästä aikaa!

Juuri päättynyt lukuvuosi oli jälleen kerran ainutlaatuinen. Tällä kertaa ainutlaatuisuus johtui siitä, että pääsimme pitkän tauon jälkeen järjestämään aivan tavallisia esityksiä - yleisön edessä! Syksyllä 2021 Vinhan oppilasnäytös Karkkilassa oli ensimmäinen...

lue lisää

Meidän meri Tanssin talossa

Toukokuussa olimme 5- ja 6-vuotiaiden oppilaitteni kanssa esiintymässä Tanssin talossa Helsingissä Suomen tanssioppilaitosten liiton 40-vuotisjuhlanäytöksessä. Mukana oli 19 oppilasta kolmesta eri ryhmästä. Meitä opettajia oli minä ja Varpu, lisäksi tärkeitä...

lue lisää

Apulaisrehtori