Veljeni sanoi joskus, että olen ”aina ollut sellainen oman tieni kulkija”. Vaikka olen baletinopettaja, en ole koskaan pitänyt paljeteista tai mistään kimaltavasta. Vaikka työni koostuu pääosin baletin opettamisesta, en juuri koskaan käy katsomassa perinteisiä balettiesityksiä. Silti rakastan baletin opettamista.
Kun pyrin tanssialalle opiskelemaan, vanhempani kyseenalaistivat valintaani. Kun tein ammattikorkeakouluopintojeni lopputyötä, silloisen työpaikkani rehtori kyseenalaisti aihettani. Kun maisteriopintojeni opinnäytetyötä opponoitiin, baletin pelättiin katoavan balettitunneiltani kokonaan. Kuva, minkä toiset toiminnastani näkivät oli erilainen kuin minkä itse näin.
Näiden ja monien muiden kyseenalaistamisten kautta olen elämässäni pohtinut paljon sitä kuvaa, mikä minusta ja valinnoistani syntyy muille. Minkälaisena toiset näkevät minut? Näkevätkö he sellaisen kuvan, kuin kuvittelen heidän näkevän? Tai näkevätkö he sellaisen kuvan, minkä haluaisin heidän näkevän? Saanko olla sellainen kuin olen? Veikkaan, että tanssitunnilla oppilaat pohtivat monesti samanlaisia asioita.
Haluan tanssinopettajana tarjota oppilailleni tanssitunteja, joissa heillä on mahdollisimman hyvä olla, oppia ja tanssia. Olen useamman vuoden ajan työstänyt omaa opettamistani sellaiseksi, että jokainen oppija saisi mahdollisimman hyvin hänelle itselleen ja oppimiselleen sopivaa opetusta. Monilla opettamistani tunneista on eri ikäisiä ja taitotasoltaan eri vaiheissa olevia tanssijoita. Haluan, että jokaiselle mahdollistuu juuri niiden asioiden harjoitteleminen, jotka ovat heidän omalle oppimisen vaiheelleen sopivia. Siksi eriytän opetusta aina, kun näen sille tarvetta.
Eriytän opettamistani kahdella tapaa. Liikesarjoja harjoiteltaessa teen tarvittaessa liikesarjoista kaksi eri vaikeustasoa. Oppilaat harjoittelevat sitä versiota, mikä on heille hyödyllisempää. Toinen tapa liittyy yksittäisen liikeen, esimerkiksi piruetin, harjoittelemiseen. Yksittäisestä harjoiteltavasta liikkeestä tarjoan oppilaille taitotasovaihtoehtoja. Oppilaat saavat lähtökohtaisesti itse valita, mitä vaihtoehtoa he harjoittelevat ja ohjaan valinnassa tarvittaessa. Kun oppilas hallitsee yhden vaikeustason, hän voi omaan tahtiin siirtyä seuraavalle vaikeustasolle.
Puhuttaessa opetuksen eriyttämisestä ja oppilaiden valinnan vapaudesta esille nousee usein epäilyksiä näiden opetusmenetelmien toimivuudesta. On pelkoa oppilaiden välisestä kateudesta ja kilpailuasetelmista sekä siitä, että oppilaat eivät pystyisi valitsemaan itselleen sopivaa vaikeustasoa. Jotta nämä pelot eivät toteutuisi, tanssitunneillani opetellaan omaan harjoitusprosessiin keskittymistä. Kun oppilaat ymmärtävät, että jokainen oppii parhaiten keskittymällä niihin asioihin, mitkä palvelevat omaa harjoitusprosessia, sillä ei ole enää niin väliä, mitä joku toinen tanssioppilas siinä vieressä tekee. Omaa työskentelyä ei ole mahdollista suoraan verrata viereiseen tanssijaan, kun jokainen tanssija keskittyy omaan harjoiteltavaan asiaan. Eikä viereisestä tanssijasta välittyvä kuva kerro kaikkea. Jokaisella meistä on omat haasteensa.
Muistetaan siis. Kuva ei koskaan kerro koko tarinaa. Kuva sinusta sinulle on erilainen kuin kuva sinusta minulle. Kuvat ovat aina rajattuja ja saavatkin olla. Jokainen kuva kasvaa ja muuttuu ajan myötä, kun niille annetaan tilaa. Ja se on parasta se.
Mukavaa marraskuuta kaikille!
– Pauliina