Emilia pohti omaa suhdettaan digiin viime blogissa ja kuten Emilia, myös minä tunnustan vahvasti olevani kynä ja paperi -tyyppiä. Olen yleensä ottanut uudet tekniset asiat käyttöön käytännön sanelemana, kuten nyt, kun opetukset ovat siirtyneet taas kokonaan etäopetukseen. Olen kuitenkin saanut useampaan kertaan yllättyä positiivisesti asioiden näppäryydestä sekä oppinut paljon uutta ja tarpeellista jopa ilman tuskanhikeä. Vaikka etäopetuksella ei voida saavuttaa kaikkia samoja asioita kuin lähiopetuksessa, mahdollistaa se silti paljon. Kuten eräs oppilaani sanoi: “Vaikka etäily ei ole parasta, on se silti tyhjään verrattuna superia.”
Lukuvuoden teemana on tänä vuonna ollut Tanssi sanoissa! joka näkyi syyskauden striimatussa esityksessä esimerkiksi siinä, että esityksiin oli liitetty runo tai lyhyt teksti. Vihdin urban 1 -ryhmän kanssa teimme syksyllä esimerkiksi improvisaatio- ja freestyleharjoituksia, joiden lähtötilanteen kuvailuun tai joiden aikana annoin erilaisia sanallisia ohjeita. Oppilaat myös itse antoivat toisilleen sanoja tai ohjeita lähtötilanteeseen. Kuvailimme tanssia sanoin anatomisista lähtökohdista tai abstraktimmin erilaisilla adjektiiveilla ja substantiiveilla. Etäyhteyden kautta uskon kumminkin tanssin olevan sanoissa aivan uudella tavalla kaikilla opettajilla.
Opettajana huomaan, että yksi suurin ero etäyhteyden kautta opettamisessa on se, että se vaatii paljon enemmän sanoja puolin ja toisin kuin lähiopetus. Liikkeitä tarvitsee selittää luonnollisesti tarkemmin, koska vaikka näköyhteys onkin molempiin suuntiin, saattaa hyväkin nettiyhteys katkeilla juuri silloin, kun liikkeessä on esimerkiksi painonsiirto, joka voi jää näkemättä. Lisäksi liike muuttuu ruudulla kaksiulotteisemmaksi, joten liikkeen näyttöjä tarvitaan mahdollisesti useammasta suunnasta.
Nyt salissa fyysisesti yksin ollessani useampaan kertaan liikkeitä selittäessäni ja näyttäessäni olen ajatellut, kuinka paljon viestimmekään kehollamme. Välillä kun oppilaasta näkee ruudun kautta vain pään ja hän näyttää peukulla, että hyvin menee, valtava määrä viestinnästä jää pois. Opettajana huomaan, että etäopetuksen yhteydessä oppilailta saadut kommentit ja kysymykset nousevat kullan arvoiseen asemaan. Oman kokemuksen, oppimisen ja tanssin sanallistaminen on ollut toki lähiopetuksessakin läsnä, mutta nyt sen käyttö ja tarpeellisuus on noussut aivan uuteen arvoon. Oppilaiden tarkentavat kysymykset ja kommentit tuovat heti itselleni energiaa ja luottoa siihen, että oppimista tapahtuu, vaikka sen näkeminen etäyhteyden kautta voi ollakin haastavaa.
Esiintyjät puhuvat usein siitä, kuinka mahtavaa on se fiilis ja energia, jonka he saavat yleisöstä. Myös tunne yleisössä on usein vaikuttunut, kun tuntee olevansa pienenä osana isompaa joukkoa, jotka juhlivat, tanssivat ja tuntevat yhteisen sykkeen. Opetustilanteessa mielestäni samalla tavalla oppilaat saavat energiaa toisistaan, opettajasta ja opettaja heistä. Tunnetaan yhteinen syke. Etäopetuksessa yhteistä sykettä on vaikea saavuttaa samalla tavalla, mutta opettajana haluan muistuttaa että se silti on siellä. Vaikka emme tunne tai näe toisiamme, olemme silti yhdessä. Parhaiten siitä muistuttaa se, että sanomme jotain, kerromme että täällä ollaan.
Viime vuonna teemaa miettinyt henkilöstö tuskin aavisti, kuinka konkreettiseksi teema nousi lukuvuoden aikana. Kuten todettu, etäily ei ole parasta, on se silti tyhjään verrattuna superia. Hyödynnetään sen luomia erilaisia mahdollisuuksia nyt ja nautitaan lähiopetuksen mahdollisuuksista, kun sen aika on.
Sitä ennen muistetaan, että etäilyssäkin olemme yhdessä.
Pysykää terveenä!
-Ninni