040 588 98 47 toimisto@vinha.net
Etsitkö Eeposta? SIIRRY EEPOKSEEN

Erään (etä)tanssiopettajan ajatuksia

04.05.2020 | Aino, Blogi

Katsellessani ikkunasta, kuinka räntäsade piiskaa pois naapurin lasten asvalttiin vaivalla piirtämän sateenkaaren, havahdun siihen, ettei ole oikein mitään mistä kirjoittaa. Siis mitään, jos ei halua kirjoittaa koronaviruksesta, korona-arjesta, koronakaranteenista tai koronatiesmistä. Istuskelen tässä ja tuijotan ikkunalasiin läsähtäviä märkiä hiutaleita, enkä yhtään jaksaisi. En jaksaisi kirjoittaa tästä elämäämme määrittävästä ja rajoittavasta tilanteesta. Sanoinko jo, etten jaksa? Muttei taida olla muutakaan, mistä kirjoittaa? Arki on muuttunut niin totaalisesti, ettei sitä voi oikein ohittaa. Tanssinopetuksessa ja Vinhan toiminnassa olemme sellaisen äärellä, johon tulemme viittaamaan vielä vuosia. Poikkeustilassa. Siispä aloitan.

Kun tanssisalit tyhjenivät ja opetus, jota nykyään kutsutaan lähiopetukseksi, päättyi, olo oli absurdi. Miten voisimme tanssia ilman asianmukaisia tiloja, ilman vuorovaikutusta? Suhtauduin uteliaasti, mutta myönnettäköön, myös skeptisesti etätunteihin. Vaikka puoli Suomea pukeutuu tällä hetkellä pelkästään tanssimiseen ja liikkumiseen erinomaisesti sopiviin vaatteisiin, on etäharrastaminen harvinaisen epämotivoivaa. Pitää itse valita minä päivänä, mihin kellonaikaan, missä, ja miten kauan harjoituksia toteuttaa. Siis ihan itse, ilman rutiinin, ryhmän ja opettajan painetta. Ennen puolentoista tunnin sirkustreenit ja 45 minuutin bussimatka eivät tuntuneet minulle uhraukselta vaan voimavaralta. Nykyisin keräilen etäohjeistukseksi lähetettyjä viestejä ”joskus sitten” -kansioon sähköpostissani. En usko avaavani niitä koskaan.

Oman laiskuuteni ja saamattomuuteni edessä pohdiskelin, kuinka oppilaat innostuisivat toteuttamaan etätuntiohjeistuksiani. Miten motivoisin tanssimaan ja oppimaan uutta? Ajatus tanssitunnista piti muotoilla uudelleen. Ilokseni kuitenkin havaitsin, että etäopetus mahdollistaa monet sellaiset asiat, joihin normaalilla tanssitunnilla ei tunnu koskaan olevan aikaa. Olen voinut kehitellä erilaisia roolihahmoja lastentuntien tueksi, jakaa tanssitietoutta, katsotuttaa tanssielokuvia sekä keskustella viestien välityksellä kokemastamme ja näkemästämme. Eniten on ilahduttanut se, että olemme ehtineet keskustella tanssimisesta: Minulle ovat tulleet tutuksi monien oppilaiden mielipiteet ja ajatukset, jotka eivät välttämättä tuntitilanteessa löydä muotoaan tai paikkaansa. Olen saanut hengästyttävän hienoja videoita, kuvia ja tekstejä, jotka ovat laajentaneet ja syventäneet ainakin omaa käsitystäni tanssista sekä Vinhan upeiden tanssijoiden ajatuksista. Ei mitään niin huonoa, ettei jotain hyvääkin siis!

Alun räpellyksen (ja oppilaiden vienojen toiveiden) jälkeen siirryin pelkistä kirjallisista ohjeista video-opetukseen. Ensimmäiset otokset kuvasin seitsemäntoista kertaa ja sitten sillä kahdeksannellatoista, onnistuneella otoksella puoliso laittoi mikron päälle ja piti aloittaa alusta. Itsensä katsominen ja kuunteleminen sekä omien puutteidensa tarkastelu videon välityksellä oli ahdistavaa. Ai noinko minä puhun, liikun, teen piruetin, ilmaisen itseäni, seison tai koskettelen kasvojani? Näinkö oppilaat minut näkevät? Ajan ja tulleen palautteen myötä kuitenkin ymmärsin, että nämä kaikki ominaisuudet tekevät tilanteesta edes hiukan entisen kaltaisen. Se, että yhtäkkiä minun on pakko jakaa tarina isoäitini perintövaasista tai se, että tanssitilan valot sammuvat kesken laskujen kertaamisen muistuttaa eniten sitä, millaista tanssitunnilla oleminen on: Erilaisten sattumusten ja jaettujen hetkien jatkumoa. Jos videoni olisivat täydellisesti aseteltuja ja tiukasti asiassa pitäytyviä, olisi samantekevää onko videolla minä vai jokin täysin vieras henkilö.

Etäopetus vaatii toisinaan luoviakin ratkaisuja. Kuvassa kamerajalusta-kaiutinteline
     

Nykyisin saan ajoittain jopa nautintoa videoiden kuvailusta, tuntikokonaisuuksien suunnittelusta sekä erilaisten toteutustapojen kokeilusta. On hauskaa ja lohdullista ajatella, että olen läsnä oppilaitteni arjessa, höpöttelemässä ja liikkumassa heidän älylaitteidensa ruuduilla. Mutta vaikka minä olen läsnä olohuoneisiin raivatuissa tanssitiloissa, eivät oppilaat ole läsnä minun arjessani. Yhteys puuttuu.

Niin, se yhteys. On jopa riemastuttava havainto todeta, ettei etäopetus tule koskaan viemään meiltä tavallisen salissa tapahtuvan tanssitunnin paikkaa. Etäopetus, missä tahansa muodossa, ei voi korvata kokemusta yhteisestä tanssista, yhteisestä oivalluksesta ja yhteisestä liikkeestä. Tanssitunnin vuorovaikutus, ryhmässä tapahtuva itsereflektio, identiteetin ja itsetunnon rakentuminen sekä ystävyyssuhteet ovat jotain, jota emme etänä pysty simuloimaan. Se saa minut iloiseksi. Kaikkea ei voi teknologia meiltä viedä!

Liike tulee tanssiksi jaettaessa. Vaikka tanssisin yksin tyhjässä huoneessa, enkä ikinä kertoisi siitä kenellekään, tekemäni liikkeet ovat silti universaaleja, joskus jonkun muunkin kehon läpi virranneita, yhteisiä. Kehomme ja mahdollisuutemme liikkua vaihtelevat, mutta kokemus tanssista ja liikkeestä on kaikkien mahdollista saavuttaa.

29.4. vietimme Kansainvälistä tanssin päivää. Vuosittain yksi tanssitaiteilija kirjoittaa tanssin päivän julistuksen, jota luetaan ympäri maailman. Tänä vuonna tanssija, näyttelijä, koreografi ja tanssikasvattaja Gregory Vuyani MAQOMA kirjoittaa julistuksessa näistä samoista aiheista niin osuvasti, etten halua muotoilla ajatusta omakseni vaan jakaa tämän sitaatin:

”Kun tanssimme kehoillamme, liikehdimme tilassa ja kosketamme toisiamme, syntyy liikettä luovien sydänten voimaa. Se koskettaa sieluja ja välittää parantavaa energiaa, jolle on huutava tarve kaikkialla. Tanssin tarkoitus on siinä, se on kuin myyttinen satapäinen hydra, aina uudelleen ponnistava, katkeamaton tanssi, jota kukaan ei voi voittaa. Nyt pitää siis tanssia lisää ja lisää!”

Siis vaikka tilanteet, olosuhteet ja mahdollisuudet muuttuvat, tanssi ei lopu. Se muuttaa muotoaan, keksii itsensä uudelleen ja levittäytyy ympärillemme pakottaen mukaan. Sitä tulee vaalia eikä koskaan ottaa itsestäänselvyytenä. Tanssi säilyy vain, jos me tanssimme. Siis tanssitaan lisää ja lisää!

En edelleenkään ole avannut kuin yhden sirkuksen etäopetuspaketin. Sen sijaan olen ajautunut kollegani ja entisen tanssinopettajani livestreamtunneille nyt jo kaksi kertaa, ja nauttinut joka hetkestä. Olen liikkunut (ja liikuttunut) yksin salissa tai makuuhuoneessani, mutta ruudun takana ovat muut osallistujat, jakamassa kanssani saman hetken. Niiden tuntien aikana olen kokenut edes pienen hippusen siitä yhteydestä, jonka yhdessä tanssiminen synnyttää. Siksi olen päättänyt kokeilla itsekin livetunnin pitämistä. Se jännittää, mutta toisessa vaakakupissa painaa se, mikä tanssista tekee tanssimisen arvoista: toiset tanssijat.

Vinhan kausi jatkuu vielä muutaman viikon ennen kesälomille siirtymistä. Syksyllä toivottavasti pääsemme tanssimaan jo entiseen tapaan. Nautitaan sitä ennen kuitenkin niistä jaetuista hetkistä, joita etäopetus meille voi tarjota!

Muut artikkelit:

Kevät

Huhtikuussa voi aistia kevään tunnun ilmassa. Huh! Pimeä talvi ja maaliskuukin on jo selätetty. Nyt uskaltaa jo alkaa odottaa kesää — Se on oikeasti taas tulossa. Mutta ei hätäillä, jäädään hetkeksi kevääseen. Pidän keväästä. Se herättää mielen talvihorroksesta ja...

lue lisää

AinoPurhonen

Opettaja