Hei! Me ollaan Karkkilan kesätyöläiset Katariina ja Inna. Ollaan nyt oltu täällä töissä viikko ja tehty erilaisia siivous- ja järjestelyhommmia. Ollaan esim. imuroitu toimisto, pesty lattia ja välineitä, pyyhitty pölyt, järjestelty kaapit ja käyty läpi tavaroita, pinottu vaatelaatikoita ja myös suunniteltu seuraavan viikon leiriä. Vinha oli molemmille meille ensimmäinen kesätyöpaikka, mikä oli alussa pelottavaa ja jännittävää. Nyt kuitenkin tunnemme kaikki paikat ja toisemme. On ollut kiva ja työntäyteinen viikko!”


”Kesätyöt Vihdissä
Olemme olleet nyt kesäloman kaksi ensimmäistä viikkoa kesätöissä Tanssiopisto Vinhalla. Ensimmäisellä viikolla olimme avustajina Tanssikuvisleirillä. Siellä saimme aamuisin pitää aamunaloitusleikin, olimme joka päivä mukana kahdella tanssitunnilla ja iltapäivällä pidimme iltapäiväkerhoa. Tanssitunneilla olimme mukana tansseissa ja leikeissä ja opetimme leiriläisille meidän tekemän tanssin, joka leirin lopussa esitettiin vanhemmille. Toisella työviikolla olemme olleet Kultsalla ja olemme esimerkiksi järjestelleet toimistoa, pessyt peilejä ja ikkunoita sekä laskeneet välineitä.
Meidän mielestä parasta on ollut leiri ja leiriläisten kanssa leikkiminen. Yllättävää on ollut se, miten nopeasti aika kuluu, vaikka teemmekin töitä. Kivaa on ollut myös se, että on saanut tehdä kaikkea kaverin kanssa, eikä ole tarvinnut olla yksin. Töihin on ollut mukava tulla, kun kaikki täällä töissä olevat ovat iloisia ja kannustavia ja auttavat tarvittaessa.
– Aava ja Lyyti”


