040 588 98 47 toimisto@vinha.net
Etsitkö Eeposta? SIIRRY EEPOKSEEN

Kohti ystäväviikkoa ja turvallisempia tiloja

03.02.2020 | Blogi, Ville

Usein saatetaan ajatella, että tanssinopettajan työ on ainaista vauhdin hurmaa, hyvää musiikkia ja tanssisalissa uusien koreografioiden suunnittelua. Todellisuus on kuitenkin, että itse ainakin teen paljon suunnittelu- ja kirjoitustyötä tietokoneen ääressä istuen. Ulkoapäin ei välttämättä tulisi ajatelleeksi, että tuossa on tanssinopettaja työn touhussa.
Tätä kirjoittaessani istun työskentelemässä Helsingin uudessa keskustakirjasto Oodissa. Oodista on muodostunut yksi vakituisista työpisteistäni. Yksi syy viihtymiseeni Oodissa on täällä käytössä olevat turvallisemman tilan periaatteet, joilla pyritään huomioimaan kaikkien käyttäjien osallisuus toiminnoissa ja turvallisuus olla oma itsensä. Myös Tanssiopisto Vinhalla on käytössä omat turvallisemman tilan periaatteet, jotka tulevat nettisivujen lisäksi löytymään opetuspisteiden ilmoitustauluilta.
Oodin kirjastosta on muodostunut yksi suosikkipaikkojani Helsingissä.
Mutta mitkä ihmeen turvallisemman tilan periaatteet, mitä se tarkoittaa? Turvallisemman tilan periaatteiden perusajatus on noussut alun perin ala- ja vaihtoehtokulttuureista. Pyrkimyksenä on luoda tiloja, joissa kaikilla osallisilla on yhtäläinen vapaus olla oma itsensä, ilmaista itseään ja olla aktiivisia osallistujia ilman pelkoa kummastelusta, syrjinnästä tai ulossulkemisesta. Periaatteisiin voidaan sitoutua esimerkiksi tietyn tapahtuman, tapahtumapaikan tai järjestäjän taholta ja oleellista on, että kaikki toimintaan osallistuvat ovat tietoisia periaatteista ja toimivat niiden mukaisesti. Turvallisempi tila syntyy kaikkien yhteisestä sitoutumisesta.
Käytössä on sana ”turvallisempi”, koska ikinä ei voida täysin taata, että jokin tila olisi täysin ehdoitta ”turvallinen”. Pystymme omalla toiminnallamme kuitenkin parantamaan tilojen turvallisuutta. Tila tarkoittaa toiminnan aluetta, jossa periaatteita noudatetaan. Tila voi olla fyysinen konkreettinen tila tai virtuaalinen tila, kuten esimerkiksi nettifoorumi. Vinhan kohdalla tilat tarkoittavat mm. opetuksen toimipisteitä, pukuhuoneita, tanssisaleja, henkilökunnan tiloja ja näytöksiä. Osaltaan myös tämä blogi on osa turvallisempaa tilaa. Osallistuessaan Vinhan toimintaan sitoutuu samalla periaatteisin ja näin ollen ne sitovat mm. Vinhan henkilökuntaa, oppilaita, oppilaiden vanhempia ja myös esitysten katsojia.
Millaisia turvallisemman tilan periaatteet sitten käytännössä ovat? Vinhassa periaatteet kiteytyvät kahteen asiaan: välitä ja pidä huolta sekä käyttäydy asiallisesti ja edellytä sitä myös muilta. Toisille tanssijoille annetaan tanssirauha ennen tuntien alkua, kunnioitetaan ihmisten moninaisuutta ja kohdataan toiset ystävällisesti sellaisena kuin he ovat. Älä oleta, ole avoin ja kuuntele. Tekstin alussa mainitsin oletuksen siitä, millaista tanssinopettajan työ aina olisi: jatkuvaa tanssin hurmaa. Teemme vastaavia oletuksia jatkuvasti ja osa niistä on haitallisempia kuin toiset. Mainitsemani esimerkki ei juurikaan ole haitallinen, mutta jos alamme olettaa esimerkiksi sitä miten eri ikäiset, eri sukupuolet tai eri etnisistä taustoista tulevat tanssivat niin rajaamme jo huomaamatta osan ihmisistä vapautta ilmaista itseään. Jos oma tanssiminen ei sijoitukaan itsestä tehdyn oletuksen sisään, niin siitä on paljon vaikeampaa astua ulos, kuin jos lähtökohta olisi ollut jo alusta alkaen avoin.
Selfie Oodin kanssa.
Keskeistä turvallisemman tilan periaatteille on kommunikaatio. Kerro henkilökunnalle, jos huomaat epäasiallista käytöstä. Voit kertoa tunnin jälkeen suoraan opettajalle tai käyttää sähköpostia, tekstiviestiä tai soittaa. Voit kertoa omalle opettajallesi tai jollekin toiselle Vinhan henkilökunnasta. Kysy ja pyydä apua, jos jokin yhteisessä toiminnassa mietityttää. Tuo esiin, jos jokin asia tuntuu häiritsevältä. Yhdessä luomme Vinhasta avoimen ja hyvän paikan kaikille oppia, uskaltaa, kokea ja tanssia. Perjantaina 14.2. on ystävänpäivä ja samalla viikolla Vinhassa vietetään ystävänviikkoa. Tällöin vanhempien tanssijoiden tunneille saavat oppilaat tuoda mukanaan yhden ystävän tanssimaan ja alle kouluikäisten tunneilla tanssitaan yhdessä pehmoleluystävien kanssa. Tämä onkin mahtava tilaisuus antaa ystäville kokemus Vinhan lämpimästä ja toisia kunnioittavasta ilmapiiristä!
Pidetään itsestä ja toisistamme huolta!
Helmikuisin terveisin,
Ville

Muut artikkelit:

Uutta oppimassa digiajassa

Heippa kaikille! Olen Emilia ja olen Vinhassa Varpun sijaisena kevätkauden 2021. Toimin apulaisrehtorina ja opetan alle kouluikäisten ryhmiä sekä TOP-jaksoista koreografiapajaa. Tällä hetkellä puhuttaa edelleen korona. Nyt olemme olleet yhdeksän kuukautta tässä...

lue lisää

Mikä meitä jännittää?

Tällä kertaa olikin minun vuoroni kirjoitella tänne. Olen Suvi ja toimin tällä hetkellä Ninnin äitiyslomasijaisena maanantain urban-ryhmille. On ollut tosi hienoa päästä mukaan Vinhan toimintaan ja huomata kuinka huippu meininki täällä on! Saa itsekin lisää...

lue lisää

VilleNylèn

Opettaja