Kevät on mennyt vauhdilla eteenpäin. Tuntuu, että juuri palasin joululomalta töihin, ja nyt olemme jo keskellä alkavaa kevättä. Kevät on muutoksen aikaa: lumet sulavat ja paljas maa sekä lämmennyt ilma antavat toivoa tulevasta kesästä. Ulkona voi kuulla jo linnun laulua, ja aurinkokaan ei enää piileksi pilvien takana. Tänä vuonna kevät tuo isoja muutoksia tullessaan, sillä olen jäämässä äitiyslomalle kahden viikon kuluttua. Odotan tulevaa jo innolla, mutta yhtä lailla nautin nyt töissä tunneista, tanssin ilosta ja oppilaiden kanssa olemisesta.
Työmatkoilla on voinut nauttia ihanasta keväisesti maisemasta |
Olemme tunneilla puhuneet tulevasta muutoksesta sekä myös raskaudestani. Oppilaat ovat suhtautuneet asiaan iloisesti. Kysymykset ovat vaihdelleet riippuen oppilaiden iästä: Mikä on vauvan sukupuoli? Miten voit nyt jo tietää, että saat keväällä vauvan? Onko sinun maha ensi viikolla jo tosi iso? Tanssiiko vauva mahassa karatetanssia? Olemme myös puhuneet sopeutumisesta uuteen tilanteeseen, sillä myös oppilaat ovat muutoksen edessä uuden opettajan tullessa tilalleni. Vaikka sopeutuminen uuteen tilanteeseen voi hetken ottaakin, vaihtelu ja muutos ovat silti myös hyvästä. On mukava tietää, että ryhmät saavat uusia ja varmasti erilaisia kokemuksia tanssin merkeissä, sillä jokainen opettaja tuo aina omannäköisen panoksensa oppilaiden tanssipolulle.
Vinhan kevään esitykset ovat tulossa huhtikuun puolivälissä ja se tarkoittaa, että olemme esiintyvien ryhmien kanssa harjoitelleet tunneilla tulevia esityksiä. Alkuvuosi meni etsiessä ideaa, musiikkia, suunnitellessa koreografioita sekä miettiessä tulevaa puvustusta. Nyt kahden viikon loppukiri on käynnissä. Luvassa on mm. bailaavia alieneita, hunajaa etsiviä mehiläisiä ja hassuttelevia klovneja. Minun kohdallani aikataulu on ollut normaalia tiukempi, sillä yleensä esityksien kokoonpanemiseen ja harjoitteluun on voinut varata enemmän aikaa. Nyt tein valinnan, että pidimme ryhmien kanssa alkuvuodesta ensin normaaleja tanssitunteja ja aloimme tehdä koreografiaa vasta lähempänä hiihtolomaa. Tavoite on, että esitykset valmistuvat tällä viikolla ja esityksien viimeinen hiomisvaihe jää sitten seuraavan opettajan käsiin. Täytyy myöntää, että kiirettä on ollut, mutta kyllä esitykset valmiiksi saadaan.
Karkkilan Jazz 1 -ryhmä harjoittelee tulevaa esitystä |
Kiireen vuoksi aika on mennyt kovaa vauhtia. Nyt kun edessä on pidempi poissaolojakso, olen pysähtynyt katsomaan Vinhan toimintaa, opettajien sekä oppilaiden osalta, vieläkin enemmän. Tunnilla oppilaiden improvisoidessa olen istunut alas ja vain tunnelmoinut miten hienosti oppilaat ovat heittäytyneet tanssin pyörteisiin ja ilmaisseet itseään tanssin välityksellä. Tanssin ilo ja kokemuksellisuus näkyy! Minulla on entisestään vahvistunut tunne, että tanssi ja taideopetus ovat todella arvokkaita asioita. Vinhassa tehdään tärkeää ja hienoa työtä. Lomalle lähtiessäni Vinhaan jäävät ihanat työkaverit sekä oppilaat. Olen onnellisessa asemassa, koska tiedän että palatessani minua odottaa kaikin puolin mahtava työpaikka. Odotan silti innolla tulevaa äitiyslomaa ja kaikkea sen mukana tulevaa. Nyt kuitenkin vielä kaksi viimeistä viikkoa edessä, yhdessä tanssien ja kokien.
Toivotan kaikille oppilaille ja vanhemmille aurinkoista kevään jatkoa. Nähdään taas tanssin merkeissä! 🙂
Saana