Tässä tiedotteessa:
Syyslukukausi 2022 lähenee loppuaan ja kevätlukukausi 2023 alkuaan
Karkkilan Yhdessä tanssien! -esityksen taltiointi
Vinhan joulukalenteri nyt Instassa
Lahjoita vapaaoppilaspaikka sitä tarvitsevalle
Hae vapaaoppilaspaikkaa kevätlukukaudelle 2023
Apu- ja sijaisopekurssi tammikuussa
Valmistavat viikonloput 7-12-v. oppilaille alkuvuodesta
Ilmoittaudu nyt mukaan Muutoksentanssijoihin
Heippa!
Tanssivuosi on jo kohta puolessa välissä, kun syyslukukausi on kohta kääntymässä kevätlukukaudeksi. Karkkilassa päästiin näkemään viime kuun lopussa mahtavia esityksiä Yhdessä tanssien -näytöksessä. Kiitos vielä kaikille esiintyjille, opettajille ja kaikille esityksen toteuttamisessa mukana olleille. Keväällä tiedossa on monenlaista vinhaa toimintaa ja niistä tiedotetaan vielä lisää tammikuun alussa.
Mukavia syksyn viimeisiä tanssitunteja kaikille ja rentouttavaa joulun aikaa!
Terveisin,
Varpu, Emilia ja Sara
Syyslukukausi 2022 lähenee loppuaan ja kevätlukukausi 2023 alkuaan
Syyslukukauden 2022 viimeiset tanssitunnit pidetään viimeistään viikolla 51. Opettajat tiedottavat tai ovat jo tiedottaneet ryhmittäin kauden viimeisen tuntien ajankohdan.
Kevätlukukausi 2023 alkaa kaikkien ryhmien osalta ma 9.1.2023 alkaen. Ilmoittautuminen on voimassa automaattisesti kevätlukukauden ajan ja tuntimuutokset tulee tehdä toimistoon ennen tuntien alkua tammikuussa (toimisto@vinha.net p. 040 588 9847).
Karkkilan Yhdessä tanssien! -esityksen taltiointi
Yhdessä tanssien! -näytöksen klo 15 esitys taltioitiin ja katseluoikeus jaetaan tanssiyhdistyksen jäsenille. Linkit toimitetaan vuodenvaihteen jälkeen editoinnin valmistuttua. Ole yhteydessä toimistoon (toimisto@vinha.net p. 040 588 9847), jos haluat liittyä jäseneksi.
Vinhan joulukalenteri nyt Instassa
Joulunajan odottelu näkyy myös Vinhan Instagram-tilillä, kun joulukalenterista aukeaa siellä päivittäin uusi luukku. Kuvista paljastuu hetkiä tunneilta ja esiintymisistä. Ota Vinhan tili seurantaan! Löydät sen käyttäjänimellä @tanssiopistovinha
Lahjoita vapaaoppilaspaikka sitä tarvitsevalle
Tanssiopisto Vinha myöntää tarvittaessa ja erikseen anottaessa vapaaoppilaspaikkoja ja harrastustukea oppilaille. Yritykset, yhteisöt tai yksityiset henkilöt voivat halutessaan tehdä lahjoituksen Vinhalle, joka kohdennetaan vapaaoppilaspaikkoihin. Haluaisitko sinä tai yrityksesi/yhteisösi lahjoittaa vapaaoppilaspaikan tai harrastustukea sitä tarvitsevalle oppilaalle? Ole yhteydessä vt. rehtoriin Varpuun (varpu@vinha.net p. 0400 244 619)
Hae vapaaoppilaspaikkaa kevätlukukaudelle 2023
Vapaaoppilaspaikkaa tai harrastustukea voi hakea kevätlukukauden 2023 osalta 31.12. mennessä. Hakijan tulee hakiessa olla ilmoittautunut. Vapaamuotoiset hakemukset lähetetään sähköpostilla opiston vt. rehtorille osoitteeseen varpu@vinha.net tai paperisena osoitteeseen Luoteis-Uusimaan tanssiyhdistys Vinha ry., Niuhalanraitti 16, 03400 Vihti.
Apu- ja sijaisopekurssi tammikuussa
Vinha järjestää yli 15-vuotiaille Vinhan oppilaille sijais- ja apuopettajakurssin to 5.1. klo 10-16 Karkkilassa. Kurssilla käydään läpi tanssitunnin rakennetta ja sisältöjä, sekä ryhmänhallinnassa huomioon otettavia asioita. Kurssi painottuu alle kouluikäisiin sekä 7-8 -vuotiaiden Tanssistarttiin. Kurssin jälkeen täysi-ikäiset voivat toimia sijaisena ja yli 15-vuotiaat apuopettajana.
Hinta 30e.
Ilmoittautuminen: emilia@vinha.net p. 0400 240 002
Valmistavat viikonloput 7-12-v. oppilaille alkuvuodesta
Valmistavat viikonloput ovat tanssistartti-ikäisille (7-8-vuotiaille) oppilaille mahdollisuus tutustua syvemmin yhteen tai useampaan tanssilajiin sekä lajivalinnan jo tehneille 9-12-vuotiaille mahdollisuus syventää oman lajin osaamista tai tutustua uuteen lajiin. Valmistavan viikonlopun aikana tutustutaan tanssilajin ominaispiirteisiin, tanssilajin historiaan ja sanastoon, kokeillaan harjoittelu- ja esiintymisasuja, katsotaan esitystaltiointeja ja tietysti tanssitaan. Oppilas voi osallistua useammallekin valmistavalle viikonlopulle.
La 21.1.2023 klo 10-16 Baletti Vihti, Siirilä Opena, Emilia
La 28.1.2023 klo 10-16 Jazz Lohja, Karnaistenkatu Opena, Tiia
La 4.2.2023 klo 10-16 Hip hop Karkkila, Nyhkälä Opena, Ninni
La 11.2.2023 klo 10-16 Nykytanssi Vihti, Siirilä Opena, Varpu
Hinta (sis. lounaan):
61e Vinhan oppilaat
67e Muut
Jos valitset useamman valmistavan viikonlopun hinta on -50% toisesta viikonlopusta alkaen.
Ilmoittautumiset edelliseen torstaihin mennessä: Baletti to 12.1.2023, Jazz to 19.1.202, Hip hop to 26.1.2023 ja Nykytanssi to 2.2.2023.
Ilmoittautuminen: toimisto@vinha.net p. 040 588 9847
Ilmoittaudu nyt mukaan Muutoksentanssijoihin
Ilmoittautuminen 13-30 -vuotiaiden Muutoksentanssijat Erasmus+ -hankkeeseen on nyt auki. Lisätietoja ja aikataulut erillisessä sähköpostiviestissä. Hanke on ilmainen osallistujille. Ilmoittaudu 14.12.2022 mennessä.
Ilmoittautuminen: emilia@vinha.net p. 0400 240 002