040 588 98 47 toimisto@vinha.net
Etsitkö Eeposta? SIIRRY EEPOKSEEN

Korjaa, käytä uudelleen, kierrätä

02.03.2020 | Blogi, Pau

Karkkilan Nykytanssi3 -ryhmän kanssa aloimme talviloman jälkeen työskennellä tanssikomposition parissa. Vinhan opetussuunnitelman opettajan liitteessä kompositioharjoitukset mainitaan monessa kohtaa. Mutta mitä tarkoittaa tanssikompositio? Lähdin hahmottamaan omaa käsitystäni tanssikompositiosta ajatuskartan avulla.

Sana kompositio tulee englanninkielen sanasta ’composition’, mikä tarkoittaa sävellystä. Minusta on kiehtovaa, että tanssiakin voi säveltää. Joissain yhteyksissä tanssikompositio tarkoittaa samaa kuin tanssikoreografia. Se voi tarkoittaa myös niin sanottua hetken koreografiaa (instant choreography), joka nimensä mukaisesti syntyy hetkessä ilman ennakkosuunnittelua. Tanssikompositio voi olla tietoisesti tehty tai sattumalta havaittu tapahtuma. Itse olen kokenut sattumalta tanssikompositioita esimerkiksi seuratessani tuulen heittelemiä vaahteranlehtiä kävelytiellä tai metroasemalla seuraavaa metroa odottavia ihmisiä. Kuvallisia kompositioita voi myös löytää ympäriltään mistä vain.

Ison osan tanssinopettajan työstä muodostaa tuntiharjoitteiden, liikesarjojen ja esitysten suunnittelutyö. Monesti tämä suunnittelutyö on käytännössä tietoisesti tehtyjen tanssikompositioiden tekemistä. Tietoisesti tehtyä tanssikompositiota varten tarvitaan materiaalia, josta lähteä liikkeelle ja jota työstää. Usein tätä materiaalia luodaan improvisoimalla. Kun olin vasta aloittamassa tanssinopettajana toimimista, improvisoimiseen meni paljon aikaa. Vaikka pohjamateriaalina vaikuttivat tanssimiseen liittyvät kehomuistot, omat treenitunnit ja tanssikurssit, pyrin luomaan paljon uutta.

Tanssikompositio-ajatuskartan alapuolelle kiteytyi lopulta neljän kohdan lista asioista, mistä nykyään minun tanssituntien suunnittelutyö koostuu. Tanssituntimateriaalin valmistaminen on:

Uudelleen luomista teen edelleen pitääkseni suunnittelutyön itselleni kiinnostavana. Mutta pitääkseni suunnittelutyön ekologisempana ajankäytön ja energiankäytön suhteen, teen uuden luomista vähemmän kuin ennen. Tiivistin siis neljä kohtaa kolmeen ohjeeseen:

– korjaa
– käytä uudelleen
– kierrätä

Tämä kolmen kohdan lista muistuttaa hyvin paljon sanalistoja, jotka liittyvät ekologiseen elämäntapaan ja jätteen vähentämiseen. Kieltäydy, karsi, kompostoi. Korjaa, käytä uudelleen, kierrätä. Se, mikä tekee yleisestikin elämästä ekologista, toimii myös tanssimisessa!

Näiden kolmen koon noudattaminen tekee mielestäni harjoitteista myös mielenkiintoisempia. Harjoitteilla on historiaa ja juuria, jopa vuosikausien takaa. Ne ovat saattaneet muhia mielen sopukoissa ja kehon kammareissa, jäädä välillä unohduksiin kunnes muistuttavat itsestään ja nousevat uudelleen käytettäväksi, kenties korjattuina ja paranneltuina versioina alkuperäisestä itsestään.

Ja näin syntyi kolmen koon tanssimetodi!

Ekologisia ja kiinnostavia tanssihetkiä toivottaen,
Pauliina

Muut artikkelit:

Mitä sinulle kuuluu?

Kuten moni jo tietää, tanssiopiston teemana on tänä vuonna yhteinen ympäristö. Se, miten pidämme huolta luonnosta ja eläimistä. Meille Vinhassa teema on käsittänyt myös laajemmin ympäristön ja toiset ihmiset. Ilmastoasioihin on runsaasti konkreettisia vinkkejä:...

lue lisää

Urban vs. Hip hop

Tervehdys ja hyvää alkavaa kautta! Toivottavasti oppilailla, kotijoukoilla, Vinhan henkilökunnalla ja teillä muilla blogin lukijoilla on ollut ihana kesä ja olette nauttineet olostanne. Syksyn tanssitunnit pyörivät ja toiminta on käynnistynyt uudessa toimipisteessä...

lue lisää

Opettaja